Valtuusto kevät 2016


Valtuusto   25.4.2016

Rutiiniasioiden jälkeen ensimmäinen asiavaltuustokin.
Listalla ei juurikaan ollut varsinaisia asioita, mutta yllättäen keskiöön nousi palvelualoitteen jatkaminen ja laajennus; asiasta kiisteltiin 1,5 tuntia, vaikka jo toisessa puheenvuorossa kannatettiin SDP:n (Ahti Ruoppila) esitystä esityksen palauttamista valmisteluun. Minna Mäkinen (PS) kannatti. 
Työjärjestyksen mukaan keskustelussa täytyisi pitäytyä vain palauttamisessa; useita puheenvuoroja
peruttiinkin siksi, mutta rima rajoituksen noudattamisesta oli - ymmärrettävästi - kovin alhaalla.
Itse kommentoin Jaakko Selinin (KOK) puheenvuoroa kokeilun jatkamisesta:
Minulla saavin reunat tulevat vastaan, kun yksityistetään välttämättömyys- tai lakisääteisiä
palveluja. Palvelun käyttäjällä pitää olla aito mahdollisuus kieltäytyä palvelusta, esim. hinnan perusteella. Välttämättömyys- ja lakisääteisissä palveluissa ei ole.
Kun kunnallinen palvelu on saatu ajettua alas, ollaan yksityisen tuottajan armoilla.
On vain ajan kysymys, kun - ei jos - puikkoihin astuu henkilö, jonka moraali on lompakon kohdalla. Silloin vain taivas on kattona hinnankorotuksille.
Eikö autokatsastuksesta opittu mitään? Tai viimeistään Carunasta?

Äänestyksessä palautusesitys voitti äänin 22 - 45.
Hyvä noinkin. Itse olisin ollut valmis hylkäämäänkin esityksen.

Muut asiat - talousarviomuutos, kolme kaavaa, Kangasvuorentien päiväkodin hankesuunnitelma ja muutama ero - olivatkin rutiiniasioita ja hyväksyttiin (lähes) puheitta.
Päiväkodin kustannusten tuntuva ylittyminen - n. 30% - alkuperäisestä arviosta sai osakseen vain yhden pahoittelevan puheenvuoron (Marika Visakorpi KD).